Usein kysytyt kysymykset

”Mä sanoisin, että mun vahvuudet on niinkun hallinto- ja tukitoiminnoissa, ja niinku ylipäätänsä kokonaisuuksien niinkun läpileikkaamisessa. Ja jossain määrin kokonaisvaltaisesti niinkun että ohjataan sitä siihen tavoitteisiin, ja niitä strategioita niinku mukaillen, että mikä on niinku valittu siihen strategiaksi.”

Diili – Kausi 2 – Jakso 1

Verkkosivut

Käytämme sivujen tekoon oletuksena aina WordPressia.

Miksikö? Koska se on yksinkertaisesti paras vaihtoehto tehdä näyttäviä verkkosivuja nopeasti ja optimoidusti. Koska tekeminen on nopeaa, voimme mm. pitää hintatasomme verrattain alhaisena.

WordPressin yhtenä heikkoutena pidetään sen riippuvuutta lukuisista lisäosista ja jatkuvasta päivitysten tarpeesta. On kuitenkin liioiteltua väittää, että ylläpito olisi jotenkin hankalaa. Kaikki odottavat päivitykset löytyvät kootusti WordPressin ohjausnäkymästä, ja riittää varsin hyvin, jos päivitykset tehdään esimerkiksi kerran parissa kuussa. Tällöin lisäosien kehittäjät todennäköisemmin myös ehtivät korjata mahdollisia vikoja, joita uusissa versioissa voi joskus esiintyä.

Pahimmassa tapauksessa jokin sivuston elementti voi ”mennä rikki” päivitysten jälkeen, mutta jos tietää, mitkä lisäosat ovat parhaita ja luotettavimpia, tämä on ongelma vain todella harvoin. Sen lisäksi ei ole muutenkaan suositeltavaa vain jättää sivuja omilleen. Esimerkiksi uusi sisältö kertoo hakukoneille, että sivusto on edelleen relevantti.

Yritysmaailmassa verkkosivut eivät oikeastaan koskaan tule valmiiksi, vaan ne tarvitsevat ennemmin tai myöhemmin jonkinasteista jatkokehitystä. Siksi on jopa hieman erikoista tavoitella tilaa, jossa verkkosivuille ei tarvitsisi koskaan tehdä päivityksiä.

Halutessasi voit myös ulkoistaa WordPress-sivujesi ylläpidon. Esimerkiksi meidän kautta päivitysten tekeminen ja sivuston varmuuskopiointi maksaa 50€/kk + alv. Hintaan kuuluu myös ilmoitukset, jos näemme sivuillanne jotain hassua. Mahdollisten korjaustöiden hinnasta sovitaan erikseen (esim. tuntihinnoittelulla).

Tästä on varmasti olemassa jonkinlaista tilastoa, mutta se ei meitä oikeastaan edes kiinnosta. On yleistä, että WP-sivujen tiedostokoko voi paisua ja latausaika venyä, mutta tämä johtuu käytännössä vain siitä, että sivujen tekijä ei ole tiennyt, mitä tekee.

Kun lisäosien määrä pysyy pienenä, laatu hyvänä ja käyttö muutenkin optimaalisena, on lopputuloksena nopeasti latautuvat ja kevyet sivut – poikkeuksetta. Voit käydä testaamassa meidän sivujemme suorituskykyä PageSpeed Insights -työkalulla, ja vertailla tuloksia muihin tai muilla alustoilla tehtyihin sivuihin.

Teemana käytämme oletuksena Astraa ja editorina Elementor Pro:ta.

Kyllä ja ei. Monet lisäosat ovat turhia, jos sivujen tekijä hallitsee HTML-, CSS- ja JavaScript-tekniikat – ja mehän hallitsemme! Esimerkiksi hinnasto– ja verkkosivut-sivulla oleva laskuri on tehty itse ilman turvautumista lisäosiin.

Jos sivujesi tekijä ei hallitse yllä mainittuja tekniikoita, voi toiveidesi täyttävien lisäosien löytämiseen kulua paljon aikaa, ja pahimmassa tapauksessa ne kaiken lisäksi

  1. ovat maksullisia, ja
  2. tekevät hallaa sivujesi suorituskyvylle.

Lisäksi sivujen yksityiskohtainen hiominen on paljon helpompaa, kun on mahdollisuus oman CSS-koodin kirjoittamiseen. Käytössämme oleva Elementor Pro on erittäin joustava ja nopeakäyttöinen sivueditori myös oman koodin kirjoittamiselle.